Me, jotka selviämme

Kun on ollut tarpeeksi pitkään naimisissa, on ehtinyt monta kertaa tempaista vihaisesti ovenkahvasta. On ehtinyt sanoa sellaisia sanoja, jotka olisi ollut parempi jättää sanomatta. Väistää läheisyyttä toiseen huoneeseen, kääntää sängyssä selän ja miettiä unettomina öinä, voisimmeko me silti olla ne, jotka selviävät.

Kun on ollut tarpeeksi pitkään naimisissa, on ehtinyt palata lukemattomia kertoja. Nousta sängystä pyytämään anteeksi, halata ohimennen, kaataa kahvia kahteen mukiin. On ehtinyt nauramaan kaksin kerroin, vastaamaan kysymykseen ennen kuin sitä on esitetty. Hieromaan hartiat, löytämään sylistä kodin.

Kun on ollut tarpeeksi pitkään naimisissa, on ehtinyt nähdä hyvien ja huonojen päivien vaihtelun. Ehtinyt näkemään toisen valot ja varjot, oppinut elämään niiden kanssa. On ehtinyt suukottelemaan, silittelemään ja ikävöimään. Sanoillaan ja teoillaan tuhannella tavalla sanomaan ”rakastan”, niin kuin sanoivat toisilleen ne, jotka selvisivät.

Ja niin kuin sanomme me, jotka selviämme.